Vahvasti tuttua kuopiolaista osaamista jälleen MP-näyttelyssä 3.-4.5.2025 kun Kuopio-hallin lavalle nousee Tuomas & Välähdyksiä.
Tuomas Jauhiainen luonnehtii bändiä perhe- ja kaveripiiribändiksi.
-Omaa perhettä ja kaveripiiriä. Mukavaa on ollut meno.
Tuomas sanoo perustamisvuodeksi 2020, eli koronavuoden.
-Siinä kävi niin, että minulle ostettiin studioaikaa 50-vuotissynttärilahjaksi.
Pöytälaatikosta kaiveltiin sävellyksiä ja tekstejä.
-Äänitettiin Välähdyksiä-biisi ja siitähän se sitten bändin nimikin tuli ihan kuin itsestään.
Bändin musiikkia Tuomas luonnehtii rock-genreen kuuluvaksi.
-Laidasta laitaan. Omaa tuotantoa.
Bändissä soittavat:
Aapo Oksman rummut
Jussi Salmi basso ja laulu
Mika Vanhanen kitara
Marika Raninen koskettimet ja laulu
Teemu Hiltunen kitara ja laulu
Jasmin Räsänen laulu
Tuomas Jauhiainen laulu
Hilla Jauhiainen laulu
Bändi on keikkaillut Kuopion seudulla hyvin erilaisissa tilaisuuksissa.
-On ollut yksityiskeikkaa synttäreille ja klubityyppistä keikkaa esimerkiksi pubeissa.
-Todella hienoa, että saimme mahdollisuuden esiintyä Kuopion MP-näyttelyssä. Meille iso juttu, sanoo Tuomas.
Tuomas & Välähdyksiä esiintyy Kuopion MP-näyttelyssä molempina näyttelypäivinä, bändin keikat ovat näyttelyn lavalla lauantaina kello 12.30, 14.30 ja 16.30, sekä sunnuntaina 12.30 ja 14.30.