Kuopion MP-näyttelyyn saapuva Track Punk Racing on kahden nais- ja kahden mieskuljettajan ryhmä. Tässä yhden heistä, Janiika Päivänsäteen tarina siitä, kuinka hänestä tuli ratakuljettaja.
Janiika on kotoisin Kuopiosta, Savon sydänmailta. Kiinnostus moottoripyöriin tuli jo hyvin nuorena ja mistäpä muualta siihen ”rokotuksen” saa kuin isän moottoripyörän kyydissä.
– Moottoripyöräinnostus on isästäni lähtöisin. Hän on pitänyt minua kyydissä ihan pikkutytöstä lähtien, ja monena kesänä kävimme yhdessä kokoontumisajoissa ja mutkapätkiä ajamassa. Se oli meidän yhteinen harrastus, Janiika kertoo.
– 15-vuotiaana hankin tietenkin oman mopon ja mopokortin, jolloin pääsin ensi kertaa itsekin ajamaan. Käytiin edelleen isän kanssa yhdessä ajamassa, isä edellä harrikalla ja minä perässä 2-tahtimopolla vinguttaen. 16-vuotiaana hankin heti kevarikortin ja siitä sitten isompaa korttiluokkaa ja pyörää aina heti, kun se oli mahdollista.
– Koko lapsuuden ja nuoruuden asuin Kuopiossa, kunnes 20-vuotiaana muutin ensin Etelä-Suomeen ja nyt 2016 vuoden syksyllä Pohjois-Ruotsiin, Skellefteåån.
– Kuopio on silti minulle erittäin rakas. Parhaimmat muistot minulla on ikävuosilta 15-20, jolloin kaikki kesät kuluivat pitkälti kaksipyöräisten päällä. Meillä oli hyvä mopo- ja kevariporukka, jonka kanssa aina tavattiin jollain huoltoasemalla, useimmiten Pitkäkahden ABC:lla ja sitten ajettiin kaupunkirallia niin pitkään kuin tankeissa riitti bensaa.
Se tapahtui kesällä 2011. Silloin Janiikan moottoripyöräharrastus lähti aivan uusille urille.
– Tuohon aikaan ajoin siis vain ja ainoastaan kadulla.
– Kaikki kuitenkin muuttui, kun kesällä 2011 miettiessäni sopivaa vaihtoehtoa humalahakuiselle juhannukselle löysin ilmoituksen moottoripyora.orgin pitämistä ratapäivistä Kemoran moottoriradalla, Janiika muistelee.
– Ilmoituksen mukaan ajopäivän hintaan sisältyi (ja sisältyy edelleenkin) ensikertalaisilla koko päivän mittainen ajokoulutus, jolla pääsee hyvin perusasioihin kiinni. Tämä tieto oli ratkaiseva houkutustekijä, joten liput tuli ostettua hyvin nopeasti.
-Juhannuksen sää oli tietysti varsin perinteinen, eli vettä satoi ja asteita noin +12.
– Matkaa Kemoraan oli 450 km ja se taittui tietenkin ajamalla, kun ei ollut autoa, millä pyöriä kuljettaa. Vaikka matkalla tuli monta kertaa ajateltua, että on tämä touhua, niin onneksi tuli lähdettyä.
– Oli nimittäin lähes tajuntaa laajentava kokemus ajaa ensi kertaa radalla; näin tätä pyörää voi oikeasti ajaa! Heti juhannuksen jälkeen kotiin päästyä olikin sitten jo hakukoneet kuumana, kun yritin selvittää, missä ja milloin pääsisi seuraavan kerran ajamaan.
Se ensimmäinen kisa oli vuonna 2014.
– Motoparkissa,oli tuohon aikaan Yamaha Center Cup -nimellä kulkenut jokamies -luokan kisa. Minut yllytettiin kisaan ihan ennakkoilmoittautumisen viime hetkillä. Valmistautuminen jäi tästä syystä vähän puolitiehen, ja huomasimme mm. juuri kisaviikonlopun alla, että minähän en ole suorittanut edes ajajatutkintoa!
-Pienessä paniikissa otin sitten suoraan yhteyttä erääseen henkilöön, jonka tiesin ottavan näitä tutkintoja vastaan, ja sain hänen kanssaan sovittua ns. “kenttäkoulutuksen” itse kisaviikonlopulle. Perjantaina vapaiden harjoitusten jälkeen kävin suorittamassa pikakurssin hänen varikkoteltallaan, ja siitä sitten pääsin kiitollisin mielin ostamaan lisenssiä, Janiika naurahtaa.
.
– Itse kisasta muistan vain ihan lopputapahtumat. Kisan loppupuolella sain hyvän väännön aikaiseksi toisen kuskin kanssa, ja homma huipentui siihen, että pääsin kuittaamaan ohituksella vielä viimeisessä mutkassa ennen ruutulippua. Sijoitus oli toki vaatimaton, olisiko ollut 16:s hieman yli 20:sta kuskista, mutta tunne siitä, että oli todellakin päässyt maaliin ensimmäisessä kisassa ja saanut vielä hyvän onnistumisen loppuun oli aivan huikea. Kilpakumppani tuli kisan jälkeen paiskaamaan kättä ja kertomaan, että kisa oli hänellekin aivan ensimmäinen, ja viime hetken ohituksesta huolimatta oli kokemus hänelle aivan yhtä mahtava. Molemmilla oli hymy korvissa pitkän aikaa, ja vain kehuimme toinen toisiamme, että miten oli hauskaa ajaa kilpaa.
Se sykähdyttävin kokemus radalla, se on aina sama.
– Kun tulee lämmittelykierrokselta lähtöruudukkoon, starttivalot sammuvat ja parhaimmillaan yli 30 lähtee liikkeelle yhtä aikaa.
– Siinä kohtaa on jännitys virittynyt aivan huippuunsa ja kunnon adrenaliinipommi vain räjähtää sisällä. Käyn joskus näitä tilanteita mielikuvaharjoitteluna läpi ja saan joka kerta samanlaisen reaktion aikaiseksi. Jos joskus sattuu ajatukset vahingossa harhailemaan näihin illalla ennen nukkumaanmenoa, niin peli unensaannin kanssa on kyllä menetetty.
– Toinen mainitsemisen arvoinen kokemus oli se, kun olimme Sami Vieltojärven kanssa keväällä 2016 ottamassa varaslähtöä ajokauteen Espanjassa. Suomen ratoihin tottuneena oli hengessä pidättelemistä, kun saavuttiin ensi kertaa Valencian radalle, missä mm. MotoGP-kisoja ajetaan. Siellä oli puitteet ja olosuhteet aivan viimeisen päälle. Oli aivan huikeaa päästä ajamaan sellaisissa olosuhteissa, enkä unohda sitä reissua kyllä ikinä, kertoo Janiika.
Kun rata-ajoharrastus tuli, jäi kaduilla ajaminen vähemmälle. Kilvellinen pyörä vaihtui kilvettömään.
– Katupyöränä minulla oli tuolloin Honda CBR 600R, sama malli mikä nykyään radallakin. Katuajo jäi todella minimiin, kun huomasin, ettei siitä rata-ajon jälkeen saanut oikein enää mitään irti.
-Kaupungissa ajaessa seisoa koko ajan hikisenä liikennevaloissa tai sitten mutkapätkillä miettiä pelko takaraivossa, että tuleeko mutkan takaa hirvi, hiekkaa vai seniili väärällä kaistalla, Janiika murjaisee.
Nainen harrastamassa tiimissä ratamoottoripyöräilyä ei ole aivan tavallinen yhdistelmä. Valitettavasti vieläkään.
Janikan mielestä road racin sopii naisille hyvin ja miesten etumatka ei tässä lajissa olekaan niin suuri.
– Monenlaista moottoriurheilua olen nähnyt, joten se on sanottava, että tässä lajissa ovat naiset oikeastaan aika tasavertaisia miesten kanssa. Miehillä ei ole samanlaista fyysistä etulyöntiasemaa kuten esimerkiksi vaikka motocrossissa tai moottorikelkkailussa, missä tarvitaan paljon voimaa ottamaan iskut ja hypyt vastaan.
– Road racingissa erot miesten ja naisten välillä ovat pieniä. Raa’an voiman sijaan tarvitaan hyvän aerobisen kunnon lisäksi myös hyvää liikkuvuutta, kehonhallintaa, tasapainoa ja tarkkaa tuntumaa. Ja kevyestä rakenteesta on road racingissa vain etua, sillä se on vähemmän painoa pyörän päällä. Naiset otetaan tosissaan varikoilla.
-Naisillahan ei Suomessa ole omaa sarjaa, vaan miesten kanssa siellä ajetaan. Mm. Jasmin Sarjos on ajanut 600-kuutioisten SM-sarjaa jo monta vuotta on joka kisassa mukana kärkikahinoissa.
Janiikan kilpailukalenterissa on jo merkintöjä.
– Tulevalla kaudella on kalenterissa ratapäivien lisäksi vain yksi varma kisa. Norjassa on tytöillä oma sarjansa, ja yksi sarjan osakilpailu ajetaan Ruotsin Karlskogassa heinäkuussa. Tuolloin pääsen näkemään, minkälaista vauhtia Norjan tytöt oikein pitää!
– Tämän lisäksi sain myös juuri kuulla, että Espanjassakin ajetaan omaa tyttöjen sarjaa, ja sain sinne kutsun tulla ajamaan. Yksi osakilpailu ajettaisiin nimittäin Valenciassa, mistä minulla ajokokemusta jo onkin. Lähtemisen kannalta paljon on kiinni siitä, ehditäänkö saada riittävästi sponsoreita mukaan.
-Pistetaulukkoa tärkeämpää minulle on kuitenkin päästä kokemaan kisaviikonloppujen jännitys, tiimin yhdessäolo ja itsensä haastaminen ja ylittäminen. Kisan jälkeisestä tunnelmasta puhumattakaan!
Lue myös: https://www.kmcry.fi/uutiset/sex-pistolsin-hengessa-track-punk-racing
