MKKV -tapahtumia keväällä 2024
Motoristit koulukiusaamista vastaan järjestää tapahtumia seuraavasti: 27.5.2024 Reijola 28.5.2024 Valtimo 29.5.2024 Kontiolahti Lisätietoa löytyy osoitteesta https://mkkv.fi/tapahtumat.
Motoristit koulukiusaamista vastaan järjestää tapahtumia seuraavasti: 27.5.2024 Reijola 28.5.2024 Valtimo 29.5.2024 Kontiolahti Lisätietoa löytyy osoitteesta https://mkkv.fi/tapahtumat.
Isot kiitokset näyttelypäällikkö Jarmo T. Korhoselle ja viime syksystä saakka mm. näyttelyn suunnittelun, markkinoinnin, myynnin ja tiedotuksen parissa ahertaneelle näyttelytiimille. Kaiken on pitänyt mennä ihan nappiin, jotta saatiin Kuopion MP-näyttelyyn kahden päivän aikana lähes 7000 kävijää. Paljon tarvitaan väkeä näin suuren tapahtuman toteuttamiseen ja on hienoa, että innokasta ja ahkeraa porukkaa oli taas runsaasti (n.130hlöä)
KMC:n ajokauden avajaiset eli Kermaperseajo järjestetään lauantaina 25.5.2024. Tapahtuman idea on hyvin yksinkertainen: ajetaan moottoripyörillä max. 100 mailia, jonka aikana syödään yksi lämmin ruoka sekä useammat munkkikahvit. Matkan varrelle on tänäkin vuonna valikoitu erilaisia kohteita. Tapahtuma alkaa Pitkälahden ABC:ltä (Vitostie 1771, 70800 KUOPIO) lauantaina 25.5.2024 klo 8.30 ja matkaan startataan klo 9.00. Tapahtumaan on hyvä
Perinteinen Kuopion MP-näyttely astuu uuteen aikakauteen tänä keväänä. -Vuodesta 2014 meillä on ollut käytössä kolmannes Kuopio-hallista, nyt on koko halli, sanoo näyttelyn järjestävän Kuopion Moottoripyöräclubi KMC:n puheenjohtaja Pentti Koistinen. Tämän kevään näyttely on Kuopio-hallissa 27.-28.4. KMC joutui perumaan näyttelyn kahtena perättäisenä keväänä koronan takia. Sen jälkeen yleisömäärät ovat olleet kovassa kasvussa. Viime keväänä hätyyteltiin jo
Kuopion Moottoripyöräclubin perinteistä Wappubrunssia vietetään jälleen Ihme Tuvalla Puutossalmen lossin kupeessa vappupäivänä klo 12.00-14.00. Jäsenille tarjolla makkaraa ja pillimehua sekä tietenkin munkkikahvit. Tervetuloa!
Kumin käryä, sitä on tuttuun tapaan luvassa Kuopion MP-näyttelyssä kun estraadille ajavat oululainen Sanna Lapinlampi, kuopiolainen Eelis Rahunen kokeneen Niko Säkkisen johdolla. Kevät on ollut huhtikuun alkuun mennessä vähintäänkin haasteellinen stunt-ajajien näkökulmasta. -Kuiva päivä ja aurinkoista. Se on tilauksessa, sanoo Säkkinen. Kolmikko on ilmeisesti ensi kertaa samassa esityksessä. Säkkinen ei kanna tästä huolta. -Käymme koreografian
Kuopion Moottoripyöräclubi KMC avaa kevään MP-näyttelyyn motokirppiksen kaikille avoimeksi ensimmäistä kertaa näyttelyn historiassa. -Meillä on ollut motokirppis näyttelyssä, mutta se on ollut KMC:n jäsenille. Nyt kirppis avataan kaikille, sanoo motokirppiksestä vastaava Sari Rantanen. Kirppiksen ideana on avata myyntipaikka moottoripyöräilyyn liittyvien tavaroiden myynnille. Rantanen muistuttaa tärkeästä asiasta. -Kirppispaikka pitää ehdottomasti varata ennakkoon. Se tapahtuu KMC:n sivujen
Soitto tätä juttua varten yhtyeen kosketinsoittaja Petra Immoselle tuo heti alkuun kaksi uutista. -Olemme vaihtamassa bändin nimeä. Se on nyt MajBird. Tarkoitus oli julkistaa se tänä keväänä. Tehdään se nyt, sanoo Immonen. No tehhään vuan, ja kommeesti. MajBird on tuttu Kuopion MP-näyttelyn kävijöille viime keväältä, jolloin se esiintyi nimellä Boyar. Boyar on laajasti tuttu Kuopion
Kyllä, totta se on, Kuopion MP-näyttelyssä voi testata keulimistaitojaan simulaattorin avulla ja vielä sisätiloissa. Stunt Freaks Team tuo näyttelyyn omistamansa simulaattorin, harvinaisen Suomen oloissa. -Ilmeisesti ainoa tällainen laite Suomessa, sanoo Juha Ruokolainen Stunt Freaks Teamista. -Ostimme tämän laitteen Jussi Seljakselta aikoinaan. Aika paljon laitetta on viety eteenpäin siitä mitä se oli. -Perusperiaatteena on isot, noin
Suomen Lions -liiton K-piirin kuvernööri Juha Haatainen ja lohkopuheenjohtaja Jari Eloranta tulevat keskiviikkona 20.3. klo 18.00 kerhoiltaan pullien kera esittelemään Lions-toimintaa. Tervetuloa!